Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €
« Takaisin

Rakas puolivilli puutarha



Kesä on kotipuutarhurin kulta-aikaa!

Sydämessä kukkivat unelmat kasvavat kasvamistaan mutta niin myös ilo ja nautinto oman puutarhan hoitamisesta ja suunnittelusta. Pihaelämykset odottavat poimijaansa syreenien, ruusujen ja pionien tuoksujen johdattelemana.

Lindan uusi kirja on tiivis paketti perustietoa rakkaimmista ja näyttävimmistä koristekasveistamme sekä monipuolinen kokoelma ytimekkäitä vinkkejä siitä, kuinka saat kesäpuutarhasi kukoistamaan entistä ihanammin. Kirjassa perehdytään perennojen ja ruusujen lisäksi niin suorakylvettävien kesäkukkien kuin kaksivuotisten kasvien kirjoon, kesällä kukkiviin sipuli- ja mukulakasveihin, varjopaikan valintoihin sekä pohditaan kuinka suomalaiset luonnonkasvit voisivat sulautua osaksi kaunista puutarhaa. Lukija näkee myös ennen- ja jälkeen-kuvin kuinka yksi pihan alue muuntuu ihanan salaperäiseksi kuunliljakujaksi.

Kirjan vinkeistä saat inspiraatiota keskikesän pihajuhliin, edullisiin ruukkuistutuksiin tai vaikkapa oman miniatyyripuutarhan perustamiseen.

Rakas puolivilli puutarha on tällä hetkellä loppu nettikaupasta, mutta kirjaa on saatavilla kaikista hyvinvarustetuista kirjakaupoista ja tavarataloista kautta maan.

Tuotteita varastossa: 0 kpl

Hinta:28.00 €